Aseet
Indiana Jones käytti monenlaisia eri aseita. Ruoskansa lisäksi hänellä oli revolveri ja lukuisia vihollisilta varastettuja aseita sekä ympäristön tavaroita.
Kadonneen aarteen metsästäjissä Indyllä oli Smith & Wesson .45 ACP Hand Ejector 2 (käytettiin alkukohtauksessa sekä Indyn kodissa, lempinimi Stembridge kalifornialaisen aseliikkeen mukaan) sekä Smith & Wesson .455 Eley Hand Ejector 2 (käytettiin Elstreen studioilla sekä Tunisiassa kuvatuissa kohtauksissa, lempinimi Bapty lontoolaisen aseliikkeen mukaan), joka muistuttaa Smith & Wesson M1917:sta. Tuomion temppelissä hänellä oli Colt New Service M1917, joka kuitenkin tippui muutaman laukauksen jälkeen Shanghain kaduille. Ampumisessa käytettiin kuitenkin samanlaista Smith & Wessonia kuin edellisessä elokuvassa, vain putoava ase oli Colt. Viimeisessä ristiretkessä hänellä oli Webley & Scott .455 WG. Revolveria kannettiin nahkaisessa asekotelossa.
Kadonneen aarteen metsästäjissä Indiana Jonesilla oli myös puoliautomaattinen Browning P35 HP -pistooli ja lopussa sinko (joka muuten keksittiin vasta toisessa maailmansodassa).
Tuomion temppelissä Indyllä on myös tugeenilta varastettu miekka.
Viimeisessä ristiretkessä Indyllä on reukkunsa lisäksi muutaman minuutin ajan MP40-konepistooli ja hän ampuu yhden laukauksen Walther P38 -pistoolilla. MP40 on vuoden 1940 halpisversio vuoden 1938 MP38-konepistoolista. MP40 on tehty prässätystä pellistä ja sen valmistuskustannukset olivat noin viidenneksen Suomi-konepistoolista. MP40:n tekniset tiedot:
- Paino: 4 kg
- Kaliiperi: 9x19 9mm Parabellum
- ~450 laukausta minuutissa
- 32 patruunaa/tanko
Indyn käyttämiä aseita
Elokuvissa muun muassa
Peleissä muun muassa
- Ruoskaa
- Revolveria
- Lugeria
- Mauseria
- Rynnäkkökivääriä
- Thompson-konepistoolia
- Sinkoa
- Panssarinyrkkiä
- Kranaatteja
- 9mm pistoolia
- Viidakkoveistä
- Turkkilaista veistä
- Automaattipistoolia
- Konepistoolia
- MP40-konepistoolia
- Pumppuhaulikkoa
- Lapiota
- Pulloja, pöydänjalkoja, tuoleja
- Harppuunaa
Aseita myydään joissakin asekaupoissa ja nettihuutokaupoissa. Suomessa tuliaseeseen tarvitaan aseenkantolupa ja ostamiseen oma lupansa. Parempi vaihtoehto ovatkin kopioaseet, joita myy muun muuassa Western Stage Props. Sieltä voi tilata Smith & Wessonin noin 60 eurolla ja Webleyn noin 55 eurolla. Airsoft- eli kuula-aseet ovat myös hyvä vaihtoehto.
Kuvia aseista
Kadonneen aarteen metsästäjät
Smith & Wessonit
Browning
MP40
Sinko
Indiana Jones ja Tuomion temppeli
Colt, kuvat ovat epäteräviä koska ase on koko ajan liikkeessä ja kohtaus on hämärä
Tugeenimiekka, jolla katkaistaan riippusilta
Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
Webley
MP40