Ruoska

Ruoska

Ruoska on Indiana Jonesin tavaramerkki. Lähes kaikissa Indy-viittauksissa mainitaan ruoska jollakin tavalla. Oikeaa punottua nahkaruoskaa ei pidä sekoittaa aikuisviihdeliikkeissä myytäviin leikkiruoskiin. Ruoskan päässä oleva solmu eli kräkkeri ylittää suuntaa vaihtaessaan äänen nopeuden, mikä aiheuttaa äänivallin hajoamisen ja kovan paukahduksen. Jokainen voi itse kuvitella miltä tuntuu saada yli 340 metriä sekunnissa liikkuva ohut nailonpätkä takapuoleen. Väärin käytetty ruoska voi aiheuttaa vammautumisen tai kuoleman. Ruoskasta ei voi roikkua. Tai voi, mutta se venyttää ruoskaa ja se voi katketa. Elokuvissa käytettiin ruoskia, joiden sisällä oli teräskaapeli.

Ruoskassa on kolme osaa: itse ruoskaosa, fooli eli nahanpätkä joka sidotaan ruoskaosan päähän ja kräkkeri joka aiheuttaa äänen ja joka sidotaan fooliin.

Indy käytti yhdysvaltalaisen David Morganin tekemää kengurunnahkaista härkäruoskaa, jossa oli suurennettu nuppi ja rannehihna. Elokuvissa käytettiin monen eri pituuden ruoskia, vaihdellen kahdeksanjalkaisesta aina 16-jalkaiseen. Eli 2,5 -metrisestä viisimetriseen. Useimmiten Indyn vyöllä roikkui noin kolmemetrinen 10-jalkainen ruoska. Vyöllä sen piti erityinen ruoskanpidin, jossa oli painonappi. Ruoskaa käytettiin eniten Kadonneen aarteen metsästäjissä. Indy 4:ssä käytetään David Morganin, amerikkalaisen Joe Strainin ja australialaisen Terry Jackan ruoskia.

Kuvia ruoskasta

Kuva 1 Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4

Maailmassa on monia ruoskanvalmistajia, lähinnä vanhoissa karjanhoitomaissa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Indy-tyylisen ruoskan saa halvimmillaan 80 eurolla, kalleimmista saa pulittaa jo 500 euroa. EU:n ulkopuolelta tilattuihin ruoskiin eli käytännössä kaikkiin paitsi Giovanni Celesten ruoskiin tulee postikulujen lisäksi 2,7% tulli ja 22% arvonlisävero.

Ruoskantekijöitä

Hinnat pyöristetty tasalukemiin 12.9.2008 valuuttakurssilla 1 EUR ≈ 1,42225 USD. Kurssi on voinut sittemmin muuttua.

Esimerkkihinnat ovat kahdeksanjalkaisesta 12 plaitin kengurunnahkaisesta ruoskasta, paitsi budjettiruoskat jotka ovat lehmännahkaa ja omaavat matalamman plaittiluvun. Plaitti tarkoittaa sitä, miten leveistä nahansuikaleista ruoska on punottu. Indiana Jones -elokuvissa käytettiin 12 plaitin ruoskaa.

Täydellinen lista osoitteessa http://indygear.com/cow/viewtopic.php?t=24283.

Kuvia Joe Strainista

Kuvia Joe Strainin tekemästä kahdeksanjalkaisesta 12 plaitin kengurunnahkaisesta ruoskasta. Maksoi Suomeen tilattuna kaikkiaan hieman yli 400 euroa.

Linkkejä

Ruoskasta voi lukea lisää osoitteista http://cows-finland.net/frank.wolf/harkaruoska.html ja http://www.arilauanne.com/ruoska.htm. Ruoskan paukuttelijoille oiva keskustelualue on Classic Old Western Society of Finlandin keskustelualue.

Sivuston hakukone