

Kadonneen aarteen metsästäjät oli ensimmäinen Indiana Jones -elokuva. Elokuvan ensi-ilta USA:ssa oli 12.6.1981 ja Suomessa 18.12.1981. Se sijoittuu vuoteen 1936, jolloin natsit ovat tarumaisen Liiton Arkin kintereillä. Vanhassa testamentissa kerrotaan, että Jumalan Moosekselle antamat kaksi kivitaulua rikottiin ja pantiin sinne. Mooseksen kirjojen mukaan Arkki voi tasata vuoret ja tuhota kaupungit. Jos natsit saavat Arkin käyttöönsä, Kolmannen valtakunnan armeijasta tulee voittamaton. Siksi Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu haluaa Indyn etsivän Arkin ennen natseja.
Elokuva oli vuoden 1981 menestynein Yhdysvalloissa: 20 miljoonan dollarin budjetilla tehtynä se tuotti USA:ssa yli 240 miljoonaa dollaria (nykyrahassa lähes 580 miljoonaa) ja koko maailmassa yli 380 miljoonaa dollaria. Se oli ensimmäinen myyntivideo jota myytiin yli miljoona kappaletta. Elokuva on Yhdysvaltojen 43:ksi menestynein elokuva. Suomessa elokuva keräsi 450 000 katsojaa.

Elokuva julkaistiin uudestaan vuotta myöhemmin, jota varten tehtiin uusi juliste. Sen näet oikealla.
Ilta-Sanomien elokuvakriitikko arvioi 18. joulukuuta 1981 ilmestyneessä lehdessä elokuvaa näin:
"Kadonneen aarteen metsästäjät" on erittäin taitava, vauhdikas ja viihteellinen elokuva, parasta mitä Hollywood tällä saralla on viime vuosina pystynyt tarjoamaan. Elokuvasta välittyy jo kadonneeksi luultu seikkailuhenki, poikamainen keksimisen ilo yhä uusista tempuista ja yllätyksistä, jännitys ja mielihyvä siitä mitä seuraavaksi mahtaakaan tapahtua.

Säveltäjä ja kapellimestari John Williams, Lontoon sinfoniaorkesteri esittää. Kadonneen aarteen metsästäjistä tehtiin kaksi soundtrackia, alkuperäinen vuonna 1981 ja laajennettu versio vuonna 1995. Tässä on laajennetun version kappalelista. Suluissa perässä on kappaleen puoli ja numero alkuperäisellä levyllä.
| Kappale | Muuta | Pituus |
|---|---|---|
| 1. The Raiders March (Side Two, raita nro 4) | 2:50 | |
| 2. Main Title: South America, 1936 | * | 4:10 |
| 3. In the Idol's Temple | * | 5:26 |
| 4. Flight from Peru (Side One, raita nro 2) | 2:20 | |
| 5. Journey to Nepal | * | 2:11 |
| 6. The Medallion | * | 2:55 |
| 7. To Cairo | * | 1:29 |
| 8. The Basket Game (Side One, raita nro 4) | ** | 5:04 |
| 9. The Map Room: Dawn (Side One, raita nro 3) | 3:52 | |
| 10. Reunion and the Dig Begins | * | 4:10 |
| 11. The Well of the Souls (Side One, raita nro 5) | ** | 5:28 |
| 12. Airplane Fight | * | 4:37 |
| 13. Desert Chase (Side Two, raita nro 1) | ** | 8:15 |
| 14. Marion's Theme (Side Two, raita nro 2) | 2:08 | |
| 15. The German Sub/To the Nazi Hideout | * | 4:32 |
| 16. Ark Trek | * | 1:33 |
| 17. The Miracle of the Ark (Side Two, raita nro 3) | 6:05 | |
| 18. The Warehouse | * | 0:56 |
| 19. End Credits (Side One, raita nro 1, nimi Raiders of the Lost Ark) | 5:20 |
* =Ei ollut alkuperäislevyllä
** =Lisätty materiaalia
Kokonaiskesto 73:35.